lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kevät 2013 satoa: Kamisama Hajimemashita

Desucon on kaukana takanapäin ja ReShipiikin selvisi kolmen päivän maratonista hengissä. Tarjolla oli paljon erilaista tekemistä, ja erityisesti tahtoisin kiittää Maija Lehtolaa mahtavasta BL-keskustelupiiristä. Oli hauska kuunnella muiden samanlaisten ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia välillä yllättävän deepeistäkin kysymyksistä. Myös Lohen siskosten ohjelma wanhasta animusta oli mahtava piristysruiske (Mach Go Go Go!) ja hyvin asiantuntevaa settiä. Itse pidin sunnuntaina ohjelmaa fanipalvelusta tytöille; homma ei mennyt ihan putkeen (kauniisti sanottuna) monista syistä joita en nyt tässä erittele, mutta olen iloinen saamastani rakentavasta palautteesta. Kiitos kaikille kommentoineille, näillä kehitetään seuraavaa luentoa paljon paremmaksi! (Aihekin on jo valittuna, huhuhu~!)

Koska animemielipiteiden tuuttaaminen Twitteriin on liian helppoa, päätin kokeilla Storify-formaattia kootakseni lukemista myös blogin puolelle. Kevään yllätyskatsotani oli Kamisama Hajimemashita (englanniksi hitusen nolosti käännetty Kamisama Kiss), sillä sohjo genrenä ei yleensä ole kulutuslistani kärkipäässä. Aina välillä törmää kuitenkin yllättävän hyviinkin sarjoihin. 



Kamisama Hajimemashita kertoo lukiolaistyttö Momozome Nanamista, joka joutuu kodittomaksi isän velkasotkujen vuoksi. Tavattuaan mystisen Migake-nimisen henkilön Nanami huomaa yhtäkkiä  joutuvansa Maan Jumalaksi ja kantavan vastuuta jo parhaat päivät nähneestä pyhätöstä... paitsi jos shikigami Tomoella on asiaan jotain sanottavaa.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

LOVE Again - Ayumi Hamasakin uusin albumi


Sain Twitter-postia, että voisinko arvostella  Ayumi Hamasakin uusimman albumin LOVE Again. Tästä albumista en ole kuunnellut aiemmin yhtään biisiä, enkä ole myöskään katsellut toisten arvosteluja tästä albumista, jottei mielipiteisiini vaikutettaisi. Kappaleiden sanoituksia olen lukenut käännettynä täältä.


Ayumi sykkyrässä mykkärässä...


torstai 4. huhtikuuta 2013

Pure mua! Diabolik Lovers ja draama-CD -rintaman uudet tuulet

Tokion matkallani vierailin Lashinban-nimisessä liikkeessä Ikebukurossa, josta löytyi tarjontaa laajasti aina doukkareista figuihin ja halityynyistä CD-levyihin. Koska pitihän Japanista nyt draama-CD ostaa, tulin napanneeksi hyllystä levyn periaatteella "tää on kivan näkönen ja aika suosittu, otan tän". Mukaani tarttui Diabolik Lovers Vol 4: Sakamaki Raito ja huhhuh, millaiseen maailmaan astuinkaan. Sadistisia vampyyrejä, jotka haukkuvat sinua ja imevät vertasi eroottisesti ryystäen? Anteeksi Japani, mitä sviidua?

"Bitch-chaaan, mennään kylpyyn!" Seiyuu: Hirakawa Daisuke

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Bubble Tea Time!

Erittäin aktiivista maaliskuista post-Desucon aikaa kaikille! Opinnäytetyöt, tutkinnot, loppuharjottelu... Pelkkiä tekosyitä kaikki! Reshipii aktivoituu jälleen.

Helsingin rautatieasemalla on jo syksystä asti pistänyt esiin valkoinen palloilla kuvioitu nurkkaus.
"Aika Pop, mutta varmaan kallis, menen sinne joskus myöhemmin."
Ensimmäisen käyntikerran jälkeen tammikuun lopussa alkoi kaduttaa, etten ollut käynyt siellä aikaisemmin. Luvassa herkullinen katsaus Asematunnelin pikku Bubble Tea -liikkeeseen, jossa nimensä veroisesti myydään kuplateetä.

Uusi design: Horoskooppeja, ja vihdoin
mä sain mun oman horoskooppini!^^
Vanha design. Söpöjä elukoita.



torstai 14. helmikuuta 2013

Conikävijän Conilista

Desucon Frostbite lähestyy, ja Reshipii on tietenkin siellä mukana conittmassa! Ree pitää kaksi luentoa ja Shii valvoo la-su välisen yön infossa ja pitää huolen, ettei kellään ole eksynyt olo. Yritä bongata conikansan seasta Kyary Pamyu Pamyu (Tsukema tsukeru -asu) ja Kill me babyn Oribe Yasuna (taikatyttöversio), ja tule moikkaamaan!^^)/

,

Kun matkapaniikki iskee, Reshipii auttaa. Olit sitten ensikertalainen tai kokenut conikonkari, jotain jää aina kotiin. Reshipii iskee suoraan siihen, mitä monet joutuvat miettimään yön pikkutunneilla viimehetken cossiompeluja tehdessään: Mitä ottaa mukaan coniin!? Bongaa omasi. Tekstistä jätetään turhat löpinät pois kuten "muista hyvä mieli ja kohteliaat käytöstavat", sillä niiden pitäisi kuulua jokaisen pienen conittajan kotikasvatukseen.


""


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Ensikatsaus: Animen talvikausi 2013

Reshipii kaivautuu naftaliinista! Frostia odotetaan täälläkin enemmän kun Joulua, vaikka cossimateriaalit ovat vallanneet asuntomme ja luentojen tila aiheuttaa unettomia öitä. Jotakin harvinaista on kuitenkin tapahtunut: olen katsonut tänä vuonna alkaneita sarjoja! O__O Kyseessä on jokseenkin harvinainen tilanne, sillä normaalisti olen jokaisen kauden alussa myöhässä ainakin kolme vuotta hittianimeista; Madokat ja Haruhitkin katsoin aikoinaan huomattavasti muita myöhemmin ja kovasti spoilaantuneena tapahtumista. Työharjoittelun ansiosta olen kuitenkin päässyt aloittamaan tämän kauden jokseenkin ajoissa, joten päätin blogata siitä millaisia sarjoja nyt on luvassa. En ole ehtinyt kaikkia vielä aloittamaan, katselulistalla korkkausta odottavat esimerkiksi Tamako Market, Cuticle Tantei Inaba, Amnesia ja Love Live!.


Talvikausi 2013 - my thoughts exactly

maanantai 14. tammikuuta 2013

Pamyu Pamyu Revolution!

Muistan elävästi feissarissa jaetun sekulin musiikkivideon, jossa silmäpaintsuihin pukeutunut tyttö ja naamioitu mies tutussa pomppivat keskellä silmien, pyörteiden, pehmolelujen ja aivojen hajottavaa kaaosta. Mitä ihmettä se Japani on taas keksinyt? Musiikkivideo oli sekuli, söpö ja catchy yhtäaikaa. "Kyary Pamyu Pamyu? Tämä lyö kyllä läpi", ajattelin olematta sen kummemmin kiinnostunut. Myöhemmin tuli lisää kappaleita: Tsukeman ja Candyn nähtyäni en vielä ollut kovin innostunut, mutta Fashion Monsterin jälkeen olin jo melkein hypessä. Pakko kuunnella lisää! Internetin loistavan tarjonnan avittamana kuuntelin koko CD:n läpi. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olin ns. korvat täynnä Pamyua, ja jouduin pitämään viikon tauon. Toisen kuuntelukerran jälkeen siedin musiikkia jo paremmin, ja nyt olen jo aivan koukussa. Ostin veronpalautusten kunniaksi KPP:n limited editionin! Nyt tämä tyttö nappaa musarillit päähänsä ja kahlaa koko CD:n läpi.

CD/DVD Special edition, kuvakirja
(MUN AARRE!)
Pelkkä CD